
Jetta Huttunen Tait.yo, dokumenttiohjaaja
Jetta Huttunen on työskennellyt monipuolisesti taide- ja kulttuurialalla
1990-luvulta lähtien. Hän on toiminut festivaalijärjestäjänä,
koulutussuunnittelijana ja projektikoordinaattorina useissa kulttuurialan
organisaatiossa. Huttusen ohjaamia ja käsikirjoittamia dokumenttielokuvia
on nähty festivaaleilla Suomessa ja Pohjoismaissa. Tällä hetkellä Huttunen
viimeistelee pro gradu -työtään Lapin yliopiston taiteiden
tiedekunnassa mediatieteen laitoksella.
Magneetissa Huttusen vastuualueena on yhteistyö kotimaisten
rahoittajien kanssa, tapahtumatuottaminen ja koulutuksen suunnittelu.
Minna Rainio, TaM , valokuva- ja mediataiteilija
Minna Rainio on opiskellut valokuvataidetta ja mediakulttuuria Englannissa
ja Suomessa. Rainio on pitänyt lukuisia näyttelyitä Suomessa
ja ulkomailla ja ollut osallisena monissa taide- ja media-alan projekteissa
Pohjois-Suomessa ja Barentsin alueella. Rainio on toiminut valokuvauksen
ja median opettajana eri instituuteissa vuodesta 2000 lähtien
ja omistanut vuodesta 1999 lähtien yrityksen Valotalo Productions.
Magneetissa Rainion vastuualueena on yhteistyön koordinointi
suomalaisten kulttuuri- ja media-alan järjestöjen kanssa
sekä näyttelytoiminnan ja taiteilijavaihdon suunnittelu.
Mark Roberts, BA (Hons) Photography, mediataiteilija, tuottaja
Mark Roberts on opiskellut multimediaa ja valokuvataidetta Englannissa.
Roberts on ollut vastuussa useiden tapahtumien ja festivaalien järjestämisestä,
kuten esimerkiksi Dotcoma klubi Helsingissä ja Kaiku-festivaalit
Rovaniemellä. Hän on työskennellyt media-alan yrityksissä ja
osallistunut lukuisiin näyttelyihin sekä esiintynyt useissa
taide- ja mediatapahtumissa Suomessa ja kansainvälisesti.
Magneetissa Mark Robertsin vastuualueena on yhteistyö EU-tahojen
kanssa, sponsoriyhteistyö, pohjoismainen rahoitus sekä projektikoordinointi
kansainvälisten kulttuuri- ja media-alan toimijoiden kanssa.
|